Oikeita innovaatioita

National Geographic (muuten todella loistava lehti, laatujournalismia parhaimmillaan) julkaisi marraskuun numerossaan lyhyen jutun eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten elämiä helpottavista innovaatioista. Osa esitellyistä innovaatioista on vaatinut melko hienostunuttakin teknologiaa, mutta näistäkin parhaat, eniten ihmisten elämänlaatua parantavat innovaatiot ovat todella yksinkertaisia ja ovat mahdollisia toteuttaa käytännössä missä tahansa, sekä hintansa että monimutkaisuutensa puolesta.

Oma suosikkini on renkaan mallinen vedenkuljetusastia, jota vedetään perässä vaikkapa autonrenkaan tapaan löysän narun avulla. Tällä tavoin lähes kuka tahansa pystyy kuljettamaan esimerkiksi perheelleen kohtalaisen suuria määriä vettä (n. 50 litraa) melko pitkiäkin matkoja. Pyörivän renkaan vierittäminen kun on huomattavasti kevyempää hommaa kuin valtavan astian raahaaminen. En osaa edes kuvitella, kuinka paljon tällainen innovaatio voi parantaa sellaisen perheen elintasoa, joka hakemaan vetensä matkan päästä! Vesirenkaan kaltainen innovaatio voi oikeasti ratkaisevasti muuttaa perheiden arkirutiineja, kun aikaa jää muuhunkin kuin veden hakemiseen, ja siten parantaa näiden elämiä. Huonona puolena on, että tällä hetkellä vesirumpu maksaa n. 50e/kpl, eli näiden hankintaa täytyisi nähtävästi jollain tapaa tukea ulkopuolelta.

Lisää inspiroivia innovaatioita löytyy seuraavan linkin takaa: http://ngm.nationalgeographic.com/big-idea/16/little-packages

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: