Archive for tammikuu 2011

Uutta vastuullisuudesta viestimistä Suomessa

tammikuu 25, 2011

Edellisessä tekstissäni kirjoitin Marc Stoiberin ja kumppaneiden ennustuksesta, että lähitulevaisuudessa vihreys ei tule olemaan varsinainen kilpailuedun lähde, vaan eräänlainen edellytys tuotteen tai palvelun olemassa ololle. Pointtinihan oli, etten usko näin tapahtuvan ainakaan Stoiberin ennustamalla aikataululla (vaikka mahdollisesti, ja toivottavasti, joskus myöhemmin näin tulee olemaan). No, näköjään muutama muukin suomalainen ajattelee samalla tavalla.

Hetki sitten törmäsin suomalaiseen yritykseen nimeltään Verso, joka tarjoaa yrityksille konsultaatiota vastuullisen toiminnan suhteen, ja auttaa näitä myös viestimään vastuullisesta toiminnastaan. Tätähän olen painottanut ennenkin; kuinka yrityksen vastuullisen toiminnan voisi olettaa saavuttavan maksimaalisen hyödyn myös taloudellisessa mielessä, jos siitä ei kukaan tiedä? Tähän Verso on puuttunut tarjoamalla asiakkailleen mahdollisuuden esitellä omaa Verson luomaa vastuullisuusprofiiliaan Verson sivuilla.

Kiinnostavaa, että vastuullisuuden viestinnän ongelmallisuuteen on keksitty tarttua. Toki sosiaalisen yrittäjyyden yleistyessä tällaisen yrityksen perustaminen oli varmaankin vain ajan kysymys, mutta jonkunhan täytyy olla se ensimmäinen. Verson sivuilla puhutaan siitä samaisesta jo kuluneesta läpinäkyvyydestä, josta allekirjoittanutkin on kirjoittanut. Kuitenkin sillä erotuksella, että Verso puhuu etupäässä positiivisten tekojen näkyville saamisesta.

Kuten olen aiemminkin antanut ymmärtää, itse olen enemmänkin taipuvainen ajattelemaan läpinäkyvyyttä kokonaisvaltaisena asiana, jonka saavuttamiseksi tulisi viestiä myös niistä asioista, jotka eivät välttämättä ainakaan kyseisellä hetkellä ole positiivisia. Tietenkin voi olla kyseenalaista viestiä asiasta, joka on retuperällä ja jolle ei ole edes aikomusta tehdä mitään. Silloin ei kuitenkaan voida puhua vastuullisuudesta ylipäätään, jolloin siitä ei lähtökohtaisesti kannata viestiäkään. Siinä käy muuten vähän kuin pummilla matkustaessa; kustannukset säästyvät mukavasti, kunnes siitä jää kiinni.

Mikäli yritys haluaa olla aidosti läpinäkyvä, tulisi viestiä myös niistä vähemmän hyvin olevista asioista, ja kertoa, mitä niille aiotaan tehdä. Vastuullisuudesta viestiessä on hyvä pitää mielessä, että kuluttajat eivät keskimäärin yrityksiin juurikaan luota (esim. aikaisemminkin siteeraamani EVA:n 2009 asennetutkimus), enkä jaksa uskoa, että ihmiset olisivat niin naiiveja, että uskoisivat yritysten tekevän asioita pelkästään vastuullisesti. Kokonaisvaltaista, sekä negatiivisia että positiivisia asioita julkaisevaa vastuullisuusviestintää ei ole juurikaan tutkittu, joten mitään valistunutta arvausta parempaa informaatiota en pysty tällä hetkellä tarjoamaan. Kuluttajat eivät kuitenkaan tällä hetkellä juurikaan yritysten viestintään luota, ja epäilen vahvasti, että juuri tuo läpinäkyvyyskysymys on yksi ongelma. Olemalla aidosti läpinäkyvä yritys voisi saavuttaa ihan oikeaa kilpailuetua vastuullisuuden kautta.

PS. Allekirjoittaneen mielestä Verson ilmaantuminen on hieno juttu; onhan yrittäjyys kannatettavaa ylipäätään. Mielenkiinnolla seuraan, millaisille apajille tuoreen yrityksen polku johtaa.

Kestävä kehitys ja vihreät brändit

tammikuu 14, 2011

Amerikkalaisen innovaatiotoimisto Maddock Douglasin vihreyspomo Marc Stoiber bloggasi hiljan vihreiden brändien vähittäisestä poismenosta. Tällä Stoiber ei suinkaan viitannut siihen, että vihreiden tuotteiden suosio olisi laskussa (uusien vihreiden tuotteiden määrä Yhdysvalloissa kolminkertaistui vuosien 2008 ja 2009 välillä), vaan että kestävyydestä ja vastuullisuudesta on kovaa vauhtia tulossa yhtä itsestäänselvä ominaisuus kuin vaikkapa hygieenisyys. Erään amerikkalaistoimitusjohtajan arvioiden mukaan niinkin nopeasti kuin muutamassa vuodessa.

Vaikka kunnioitankin Stoiberia, herättää juttu allekirjoittaneessa epäilyä. Voiko suurin osa länsimaissa olevista tuotteista olla aidosti ympäristöystävällisiä jo muutaman vuoden päästä, kun tällä hetkellä juuri mitkään tuotteet eivät sitä ole? Stoiber käyttää esimerkkeinä mm. Unileveria ja Nikea, jotka molemmat ovat saaneet lukuisia palkintoja kestävän kehityksen toteuttamisprojekteistaan. Nämä kaksi mainitaan erityisesti sen takia, että kumpikaan ei pidä sen kummempaa meteliä yhteiskuntavastuutoiminnastaan. Kuitenkin molemmat ovat käytännössä kulutustuotefirmoja, jotka toimivat edelleen kulutusyhteiskuntatyyppisen liiketoimintamallin mukaan: tuottaen mahdollisimman paljon tuotteita mahdollisimman monelle, välittämättä esimerkiksi tuotteiden käyttöiästä sen kummemmin. Käytännössä siis samaa vanhaa uusissa kuoseissa.

Tässä on todennäköisesti kyse näkemyseroista sen suhteen, mitä kestävyydellä tarkoitetaan. Mikäli kestävyydellä tarkoitetaan sitä, että kaikilla valmistajilla on CSR-ohjelmat muutaman vuoden päästä, voin väitteen jotenkuten uskoa. Mikäli kestävyydellä tarkoitetaan, että lähes jokaisen tuotteen valmistusprosessissa ympäristö on otettu jollain tavalla huomioon, voin vielä melkein uskoa senkin. Mikäli kestävyydellä taas tarkoitetaan sitä, mihin kestävän kehityksen määritelmässä viitataan (’development which meets the needs of the present without compromising the ability of future generations to meet their own needs’), ei tällainen skenaario kuulosta millään tasolla mahdolliselta, eikä se sitä olekaan.

Jos halutaan oikeasti kestävän kehityksen mukaisia tuotteita, täytyy koko liiketoimintafilosofian muuttua. Jotta kestävää kehitystä oikeasti voisi tapahtua, täytyisi materiaalivirtojen vähentyä olennaisesti (eli tuottaa vähemmän tuotteita) tai vaihtoehtoisesti materiaalikierron täytyisi tehostua (eli tuotteet täytyisi suunnitella kierrätettäviksi), ja se ei kummankaan aiemmin mainitun yrityksen kohdalla näyttäisi olevan ihan heti toteutumassa (joskin Nikella olisi tuoteportfolionsa suhteen jonkinlaiset edellytykset jälkimmäiseen jossain vaiheessa). Suomenkielessä sanalla kestävyys on myös se kestävän kehityksen kannalta olennainen merkitys, eli tuotteet tulisi myös suunnitella käyttöä kestäviksi.

Kaiken muun lisäksi olen erittäin skeptinen senkin suhteen, että erikseen vihreät brändit tulisivat häviämään mihinkään. Ensinnäkin on olemassa yrityksiä, jotka pyrkivät oikeasti noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita tuotteissaan (Patagonia, Tom’s of Maine, Interface Inc.); näille ekologisuus tulee olemaan kilpailuetu omassa kohderyhmässään vielä jonkin aikaa (toivottavasti tietysti muut kuroisivat näitä edelläkävijöitä kiinni). Toiseksi, vaikka esimerkiksi Unilever sijoittuu yleensä pahinta kilpailijaansa Procter & Gamblea paremmin ympäristöystävällisyysrankingeissa, kuluttajien mielikuvat P&G:stä ovat yleensä positiivisemmat (arvatenkin tehokkaamman viestinnän takia); tämä viittaisi siihen, että vastuullisuustoiminnasta viestiminen on edelleen kannattavaa. Kolmanneksi, jopa se, että suurin osa myytävistä tuotteista onnistuisi saamaan ekosertifikaatit, on kauempana kuin muutaman vuoden päässä.

Yhteiskuntavastuullista näkökulmaa Nokian arvostuksen laskemiseen Yhdysvalloissa

tammikuu 7, 2011

Kuten Helsingin Sanomatkin verkkosivuillaan uutisoi, Nokia on päässyt amerikkalaisen Wall St 24/7 -sivuston Amerikan 15 vihatuimman yrityksen listalle. Kuulostaa sinänsä merkilliseltä, että nyt puhutaan yrityksestä, jonka on maine on perinteisesti ollut melko hyvä, ja jonka Greenpeace arvioi maailman ekologisimmaksi elektroniikkafirmaksi viime vuonna (tuoreessa raportissaan Greenpeace arvioi myös Nokian N8-puhelimen älypuhelinkategorian toiseksi ekologisimmaksi tuotteeksi).

Sivuston artikkelissa kiukulle on kaikeksi onneksi tarjottu perusteluita (toisin kuin Hesarin lyhyessä uutisessa). Esimerkiksi, Nokian puhelinten asiakastyytyväisyys on kaikkein heikointa suurten valmistajien listalla, Nokian brändiarvon kerrotaan laskeneen 58% viime vuonna, ja Nokian osakkeiden arvo tippui 20% viime vuoden aikana. No, onhan näiden perusteella ainakin osakkeenomistajilla syytäkin hieman närkästyä. Yhteiskuntavastuun kannalta koko asiasta on vaikea sanoa kamalan paljon. Toki yrityksen tulee huolehtia oman toimintansa kannattavuudesta, jotta toimintaa voi ylipäänsä harjoittaa. Toisaalta heikko asiakastyytyväisyys voi johtua esimerkiksi laitteiden heikosta kestosta, mikä taas viittaisi siihen, ettei vastuullisuutta olla Nokialla onnistuttu saamaan kiinteäksi osaksi yrityksen liiketoimintaprosesseja – nopeasti loppuun kuluvat laitteet eivät ole vastuullisia ympäristön tai käyttäjän kannalta.

Erityisesti kuitenkin mieleeni nousi Luon ja Bhattacharyan vuoden 2006 artikkeli yritysten yhteiskuntavastuun, asiakastyytyväisyyden, ja markkina-arvon välisestä suhteesta. Kiinnostavasti tutkijat havaitsivat, että yrityksen innovaatiokyvykkyyksien ollessa heikot, yhteiskunnallinen vastuullisuus näyttää heikentävän asiakastyytyväisyyttä, joka taas vaikuttaa markkina-arvoon. Luo ja Bhattacharya eivät kuitenkaan kvanttidatansa avulla pysty tarjoamaan spekulointia parempia selityksiä mahdollisista syistä tällaiseen yhteyteen.

Yhtenä mahdollisuutena tutkijat esittävät, että tällainen yritys on priorisoinut resurssiensa allokoinnin heikosti, eikä siksi pärjää ydinliiketoiminnassaan. On kuitenkin vaikea uskoa, että Nokian kassalla varustettu firma syyllistyisi tällaiseen. Itse voisin lonkalta veikata, että Nokialla on tietynasteista vastuullisuutta pidetty tärkeänä jo alusta alkaen, mutta ylimmän johdon ymmärrys asiakkaista ja markkinoista ylipäätään on heikentynyt ajan ja henkilöstömuutosten myötä – ehkä ohjat siis ovat yleisesti ottaen tällä hetkellä hieman heikosti käsissä (on syytä ottaa huomioon, että asiakkaat ovat tärkeä sidosryhmä, joiden laiminlyöminen saattaa kieliä ylipäätään kehnosta yhteiskuntavastuusta, yleisestä strategiasta puhumattakaan). Esko Ahon nimittäminen yhteiskuntavastuujohtajaksi on tuskin auttanut tässä; en oikein ymmärrä, millä perusteella Esko Aho olisi paras henkilö vastaamaan yrityksen yhteiskuntavastuuasioista (yhteiskunnalliset suhteet ovat asia erikseen). Kuten tässäkin blogissa on jo aiemmin todettu, johdon kognitiot ovat tärkeässä asemassa yrityksen suunnan ja menestyksen määrittymisessä.

Tässä saattaisi hyvässä lykyssä olla ainesta ihan kiinnostavaan case-tutkimukseen Luon ja Bhattacharyan löydöksiä koskien. Ehkä Nokian avulla voisi jollakin tasolla selittää tätä innovaatiokyvykkyyksien ja CSR:n suhdetta asiakastyytyväisyyteen (ongelmana tässä tietysti olisi Nokia itse – yritys ei ole koskaan ollut tunnettu yhteistyöhalukkuudestaan tutkijoiden tai kenenkään muunkaan kanssa, jos ei muussa mielessä, niin siinä, että Nokia ei pääsääntöisesti halua luovuttaa minkäänlaista dataa kenellekään).

Muovikassi vai joku muu? Ei ole ekologisten ostopäätösten tekeminen helppoa.

tammikuu 6, 2011

Kertakäyttömuovipussien suurkulutuksessa aikaisemmin kunnostautunut saapasmaa Italia herätti taannoin jonkin verran kohua kieltämällä muovisten ostospussien myynnin kaupoissa vuoden 2011 alusta lähtien. Muovipussien sijaan kaupat saavat myydä erilaisia biologisesti hajoavia pusseja, kankaisia kestokasseja yms. Kielto aiheutti allekirjoittaneessa mietteliään vastaanoton. Tuli nimittäin välittömästi mieleen SYKE:n jokin aika sitten julkaisema tutkimus, jonka mukaan kaikkein ekologisin kauppakassi olisikin, hieman yllättäen, kierrätetystä muovista valmistettu muovipussi.

No, asiahan ei luonnollisesti ole aivan noin yksinkertainen. Ensinnäkin tutkimuksessa mitattiin ekologisuutta ilmastovaikutuksen perusteella, ei kokonaisvaltaisen ympäristövaikutuksen kannalta. Muovipussit tukkivat viemäreitä ja ovat yleisesti ottaen haitallisia luonnolle ja eläimille. Toiseksi, kangaskassien ongelmana tutkimuksessa oli, että niitä täytyy käyttää useita kertoja, ennen kuin niistä tulee kertakäyttökasseja ekologisempia (53 kertaa riittää ns. ykkössijan saavuttamiseen).

Kolmanneksi tuli mieleen samoihin aikoihin julkaistu juttu muovihiukkasten määrän kasvusta välimeressä. Vaikka määrä (250 miljardia hiukkasta = 500 tonnia) ei välimeren vesimäärän mittakaavassa suuren suurelta välttämättä näytäkään, on kuitenkin syytä miettiä näiden hiukkasten vaikutusta välimeressä eläviin organismeihin. Esimerkiksi kalat ”hengittävät” jatkuvasti vettä kidustensa läpi, jolloin näitä hiukkasia kertyy kalojen elimistöön. Allekirjoittanut ei lähde arvailemaan hiukkasten vaikutusta vaikkapa planktoniin tai muihin mikro-organismeihin.

Pointtina kuitenkin on, että ennemmin tai myöhemmin vesistöihin suollettava muovi ja muu jäte päätyy ihmisten elimistöihin, ja saattaa haitata vesistöjen ravintoketjuja. Kumpikaan vaihtoehto ei kuulosta järin miellyttävältä. Eli ehkä muovipussien kieltäminen on hyvä asia. Todennäköisesti on. Yksi usein ekologisuudesta puhuttaessa tehtävä virhe on miettiä pelkästään ilmasto/päästövaikutuksia. Vaikka ne toki ovat tärkeitä, on kuitenkin tärkeämpää ottaa huomioon luonto kokonaisvaltaisena elinympäristönä, jonka toimintaa ilman ihmisen on mahdoton tulla toimeen. Luonnon hyvinvointi antaa pohjan myös yhteiskuntien hyvinvoinnille. Ilmastonmuutos on muutenkin hankalammin hahmotettava aihe kuin esimerkiksi vesistöjen ja maaperän myrkyttymisellä, joiden vaikutukset toteutuvat melko nopeasti ja ovat hyvin näkyviä.

Joka tapauksessa näiden kaikkien erilaisten uutisointien keskellä asioita ei ole tehty helpoksi kuluttajalle. Jopa niin näennäisen yksinkertainen asia kuin ostoskassin hankkiminen osaa olla yllättävän monimutkaista nykyisen informaatiotulvan keskellä. Tällaisenkin asian kanssa kuluttajalla on melkoinen työ relevantin informaation suodattamisessa. Ei ole eettisten kulutuspäätösten tekeminen helppoa.