Tärkeät asiat ovat tällä hetkellä pinnalla mediassa. Euroopan velkakriisi on ehtinyt kuohua jo hetken aikaa, ja ratkaisuja esitetään sieltä ja täältä, vaihtelevalla menestyksellä. Allekirjoittanutta jaksaa eniten kummastuttaa kaiken maailman Mikael Pentikäisten talouskuri – vapauksia-yksityiselle-sektorille –lallatus. Talouskurikeskustelut jätettäköön Paul Krugmaneille ja Heikki Patomäille, mutta tuohon yksityisen sektorin toiminnan vapauttamiseen on pakko hieman tarttua. Tuota yhteisöveron laskemista kun on Pentikäisen lisäksi toivonut muutama muukin.
Metoforien avulla on mukava puhua asioista, ne kun auttavat yksinkertaistamaan asiat helposti arkiseen jutusteluun sopiviksi. Kaikki metaforat eivät tietenkään toimi (hyvänä esimerkkinä valtion rinnastaminen kotitalouteen), mutta tästä yhteisöveron laskemisesta tulee kyllä ensimmäisenä mieleen pakkasella alleen laskeminen lämmön tunteen saavuttamiseksi – saattaisi mahdollisesti hetken aikaa helpottaa, mutta pian olo on entistäkin kurjempi. Tällainen lähestymistapa nimittäin johtaa sellaiseen tilanteeseen, jossa oikeastaan jossain määrin jo olemme: valtioiden kisaillessa kilpailukyvyllään kaikki pyrkivät houkuttelemaan yrityksiä juuri omalle maaperälleen alentamalla yhteisöveroa ”kilpailijoitaan” pienemmäksi – lopulta pienentäen kaikkien yhteistä kakkua (vaihtoehtoisena ratkaisuna voisi tarjota esimerkiksi EU:n yhteistä yhteisöveroa, tai vaikkapa tiettyä yhteisesti sovittua minimiyhteisöveroa laajemmassakin mittakaavassa).
Toisin sanoen yhteisöveron pienentämisellä alennetaan julkisen sektorin mahdollisuuksia tuottaa hyvinvointia kansalaisille, ja veronmaksuvastuuta alentamalla sekä sysätään yhä suurempi osa yritystoiminnan ulkoisvaikutusten kustannuksista julkisen sektorin niskaan että annetaan yksityiselle sektorille yhä enemmän mahdollisuuksia käyttää varallisuutta omien intressiensä toteuttamiseen (jotka valitettavan usein eivät mene yksiin kansalaisten etujen toteuttamisen kanssa). Käytännössä valtaa siirtyisi julkiselta sektorilta yksityiselle sektorille. Ja oli julkisen sektorin vallankäytöstä vaikka sitten täällä koto-Suomessa mitä mieltä hyvänsä, Talvivaara jo yksinään tarjoaa melkoisen ikävän esimerkin yhdenlaisesta yksityisen sektorin toiminnasta, mikäli sille annetaan riittävästi vapauksia.
Yhteisöveron pienentämistä voi perustella valtion kilpailukyvyn kasvamisen lisäksi myös markkinoille ominaisella tehokkuudella – minimipanoksen avulla saavutetaan maksimituotos, koska markkinat ovat peruslogiikaltaan tehokkaat (näin siis kakun pitäisi itse asiassa kasvaa, ei pienentyä). Tämäkin perustelu kuitenkin törmää seinään jo alkumetreillä, nimittäin eihän tuollaisia varsinaisia markkinoita oikeastaan ole nykymaailmassa olemassakaan (Colin Crouch on kirjoittanut tästä erittäin terävästi, mikäli jotakuta kiinnostaa aiheeseen syventyä). Suuri osa toimialoista on muutaman suuren toimijan pyörittämiä, ja nämä toimijat vieläpä tapaavat hallinnoida sellaista määrää varallisuutta, että ne pystyvät ainakin jossain määrin myös toimintaympäristöään muokkaamaan (esimerkiksi ostamalla pienempiä yrityksiä pois ja osallistumalla lainsäädäntökeskusteluihin).
Tuoreena esimerkkinä voisi mainita TIME-lehden uutisoinnin Sodastream-yrityksen mainoksen kieltämisestä, koska se ”mustamaalaa” Coca-Colan ja Pepsin kaltaisia toimijoita. Mainoksen katsottuani mustamaalaus ei ollut ensimmäinen mieleen tullut asia – taitaa olla asianlaita niin, että Pepsi ja Coca-Cola haluavat näyttäytyä vastuullisina toimijoina nykyisten liiketoimintamalliensa puitteissa, mutta Sodastreamin mainos asettaa näiden yritysten ”vastuullisuuden” hieman kiusalliseen valoon, jolloin isot pojat ovat marssineet Clearcastin toimistoon, ja todenneet, että olisi parempi, etteivät tämän pienemmän pojan ihan kaikki jutut näkisi päivänvaloa. Vaihtoehtoiset selitykset ovat toki tervetulleita.
Tässä loin lyhyen katsauksen yhteen yksityisen sektorin vallan kasvattamiseen tähtäävään tavoiteltuun toimenpiteeseen, yhteisöveron laskemiseen, ja kahteen siihen liittyvistä ongelmista. Pelkästään näihin muutamaan elementtiin voisi käyttää huomattavasti enemmän aikaa, ja mikäli aihe kiinnostaa enemmän, suosittelen lukemaan tuon edellä mainitun Colin Crouchin kirjan lisäksi Charles Perrow:n mainion korporaatiohistoriikin, Organizing America. Perrow luo varsin uskottavan narratiivin nykykorporaatioiden synnystä organisatorisiin intresseihin (ja niiden toteuttamiseen) keskittyen.
Poikkivirtaan 