Posts Tagged ‘vastuullisuus’

Talvivaaran toiminnalle jaksetaan näyttää vihreää valoa

marraskuu 13, 2012

Talvivaarassa (vai pitäisikö sanoa Paskavaarassa) sattuu ja tapahtuu. On sattunut ja tapahtunut jo hetken aikaa. Tähän mennessä yrityksen touhuamisen on voinut monelta kantilta luonnehtia vastuullisen liiketoiminnan irvikuvaksi. On ollut huonoa harkintaa liiketoiminnan suunnittelemisessa, omien sotkujen vähättelyä, ja yleistä vastuun välttelyä (tästä viimeisimmästä oivana esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Pekka Perän keväiset kommentit Talouselämässä Talvivaaran ”oikeista” aikaansaannoksista – niin että meriksi muuttuvat järvet eivät sitten ole oikeita aikaansaannoksia?

Eniten allekirjoittanutta on kuitenkin rieponut jatkuva hyssyttely etenkin päättäjien taholta; yleisesti ottaen on tullut vaikutelma, ettei asialle oikein kukaan voi tehdä mitään. Kansalaisten närkästys taas ei tässä tapauksessa juurikaan tunnu, koska kuluttajarajapintaa Talvivaaralla ei ole, jolloin kansalaisyhteiskunnan asiaan puuttuminen vaatii melkoista organisoitumista (asiasta vastuussa oleva Kainuun ely-keskus – virkamiespumppu – ei suoraan ole demokratian tavoitettavissa). Pörssi on tietenkin tähän saakka reagoinut sanktioiden puutteeseen odotetulla tavalla, eli ei mitenkään valtavan voimakkaasti. Jo pitkään naurettavana pitämäni ”Iron Law of Responsibility,” eli että yritykset menettävät yhteiskunnallisen toimintamandaattinsa hölmöillessään riittävästi, on näyttänyt toimivan mahdollisesti vielä odotuksiani huonommin.

12.11. kuitenkin Hesarissa uutisoitiin sijoittajien uskon Talvivaaraan romahtaneen monien yhtiötä painavien ongelmien takia (joista jutussakin mainitun nikkelin alhaisen maailmanmarkkinahinnan roolia, ainakaan katalyyttina, ei ole syytä vähätellä). Toivon kipinä heräsi – voiko olla, että Talvivaara kuitenkin joutuisi tilille tötöilyistään (toki epäonnistuakin saa, mutta rajansa kaikella)? Heti seuraavana päivänä Hesarin välityksellä asiaan otti kantaa Aalto-yliopiston mekaanisen prosessi- ja kierrätystekniikan professori Kari Heiskanen, väittämällä ettei tehdasta kannata sulkea. Heiskasella oli ihan hyvä pointti sen suhteen, että on parempi antaa tuotannon jatkua, koska se antaa Talvivaaralle mahdollisuuden huolehtia itse omista jätteistään, sillä muussa tapauksessa homma kaatuu veronmaksajien niskaan. Tässä kohtaa kasettini alkoi kuitenkin vähän jumittaa.

Tietenkään en toivo siivouslaskua veronmaksajien piikkiin – päinvastoin. Mutta eikö tosiaan yrityksiä voida pakottaa siivoamaan pahimpia sotkujaan jo hyvissä ajoin niiden selvittyä, vaikka sitten menisi koko pumppu nurin? Eikö tämä olisi yhteiskunnalle parempi, tai edes oikeudenmukaisempi tapa toimia? Lähettäisi ainakin tietynlaista viestiä yritysten suuntaan, millainen toiminta ei enää oikeasti ole sallittua, ja muutenkin, kalliimmaksi tämä tässä vaiheessa tulee. Ylipäänsä mielestäni tässä vaiheessa viimeistään, noin oikeudenmukaisuuden kannalta, siivouksen kustannukset voitaisiin arvioida (joitain arvioita on varmasti tehty jo), ja katsoa, riittäisikö Talvivaarasta yrityksen toiminta pilkkomalla ja myymällä saatu raha kattamaan siivouksen. Tuo siivous kun on joka tapauksessa täysin välttämätön syistä, joita tuskin tarvitsee erikseen luetella.

Varmasti käytännössä tässä tapauksessa osakkeenomistajien, velkojien ja muiden oikeudet varoihin menisivät muun yhteiskunnan edelle tällaisessa tapauksessa, mutta onhan se käsittämätöntä, että yritys voi jättää sotkunsa siivoamatta viimeistään ajautumalla konkurssiin, niin ettei yhteiskunnalle jää mitään muuta keinoa välttämättömään siivoamiseen kuin verorahojen käyttö.

[Jatkakaamme tapauksen seuraamista – tällä hetkellä Talvivaaran toiminta näyttää jo oikeasti olevan jossain määrin hataralla perustalla. Eiköhän tästä kuitenkin vielä saada jokuset mehut puristettua, ikävä kyllä.]

Mainokset

Vastuullinen yritystoiminta voi aiheuttaa kuluttajalle painajaisia – myös pienempien yritysten harjoittamana

huhtikuu 6, 2011

Tuli muutama hetki sitten vastaan erään tuiki tavallisen suomalaisperheen täysin painajaismaiseksi äitynyt talonrakennusprojekti. Kyseisessä tapauksessa perhe päätti hoitaa hanketta ammattiyritysten kanssa, kuten tapana on (näin menetellään mm. rakennusmääräysten noudattamiseksi). Valitettavasti näennäisen hyvämaineiset yritykset eivät kuitenkaan hoitaneet hommiaan kunnolla, vaan päinvastoin tekivät yleisesti ottaen kammottavaa jälkeä syyttäen siitä asiakasta itseään, yrittäen laskuttaa tekemättömistä tehtävistä ja muutenkin toimien varsin kyynisesti ja epäeettisesti. Enemmän itse tapauksesta voi lukea täältä (suosittelen).

Tässä kyseisessä tapauksessa kuvastuu melkoisen hyvin harvinaisen(?) mädäksi äitynyt liiketoimintakäytäntö. Tämänkaltaisten esimerkkien kannustamana ovat yhteiskuntavastuuseen liittyvät käsitteet (corporate social responsibility, corporate citizenship jne.) alun alkujaan syntyneet. Suomeksihan CSR tarkoitti aikaisemmin usein hyvää hallintokäytäntöä (good corporate governance). Tässä tapauksessa hallintokäytäntö tuntuu kyseisissä yrityksissä olevan kaikkea muuta kuin hyvä, ja jonkinlaisten vastuullisuusprosessien lisäämistä päätöksentekoon ja toimintatapoihin voisi pitää ihan kohtalaisena alkuna näillekin yrityksille.

Mistä tällainen toiminta sitten johtuu? No, syitä on toki monia, tässä muutamia.

– Ensinnäkin näissä yrityksissä päätöksenteosta/toiminnasta vastaavat henkilöt tuskin ovat sitä kaikkein altruistisinta väkeä (jaksan painottaa johdon kognitioiden tärkeyttä).

– Toiseksi näissä yrityksissä vallinnee muutenkin kulttuuri, joka ei ole niinkään asiakas- vaan kustannuslähtöistä. Yritetään laskuttaa jokaisesta pienestä asiasta, jos nyt menisi läpi, ja yritetään venkoilla asiakkaan korvausvaatimusten kanssa, koska niiden täyttäminen tulisi kalliiksi. Tehdään asiat mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti (kuulostaako tutulta esim. kulutushyödykkeiden kohdalla?).

– Kolmanneksi, nämä ovat suhteellisen pieniä yrityksiä, joiden ei ainakaan tarvitse raportoida julkisesti mitään, ja joiden tekemiset eivät muutenkaan ylitä julkisuuskynnystä kovin helposti.

Kolmas pointti on mielestäni kiinnostava siinä mielessä, että ihmiset (etenkin Helsingin keskustalaiset?) tuntuvat usein ajattelevan suuryritysten olevan jotenkin luonnostaan pahoja tai ainakin välinpitämättömiä, mutta silti suhtautuvat jossain määrin myönteisesti pienempiin yrityksiin. En väitä, etteikö osa pienemmistä, yksityisistä listaamattomista yrityksistä oikeasti olisi erittäin vastuullisia toiminnassaan – tällaisia yrityksiähän riittää, koska näillä ei ole esimerkiksi osakkeenomistajien asettamia paineita lyhyen tähtäimen suorituskyvylleen. Mutta samalla suuremmilla yrityksillä on huomattavasti laajemmat vastuut toimintansa raportoinnista, ja näiden tekemien typeryyksien julkisuuskynnys on huomattavasti pienempiä yrityksiä matalampi. Vaikka suuret, tunnetut yritykset eivät aina pysty tarjoamaan sitä kaikkein parasta laatua ja palvelua etenkään yksityiskohtaisiin toimituksiin, ne ovat kuitenkin keskimäärin melko luotettavia kumppaneita. Suurissa yrityksissä muutamat mätämunat eivät yleensä pääse mädättämään asiakkaiden koko kokemusta tai yrityksen mainetta. Pienemmissä yrityksissä hyvinkin pieni mätämunien määrä saattaa pilata koko yrityksen. Hankalia asioita nämä ovat allekirjoittaneellekin; ei oikein tiedä, pitäisikö suuriin yrityksiin luottaa enemmän (tuskin), vai pieniin vähemmän (kurjaa niille oikeasti hyville toimijoille).

Lopuksi vielä muutama sana tuosta talonrakennustapauksesta. Nuo yritykset tuskin tulevat, näin Stetson-Harrison metodilla arvioituna, panostamaan vastuullisuuteen merkittävästi enempää tulevaisuudessa. Harvoin tiikeri raidoistaan pääsee. Pienemmät mukanaolijat saattavat hyvinkin vain laittaa lapun luukulle ja perustaa uuden lafkan – tättärää ja homma jatkuu. Jos tapaus saa tarpeeksi julkisuutta, saattavat nuo merkittävämmät osalliset tietysti oikeasti joutua muuttamaan toimintatapojaan – tai sitten laittamaan lapun luukulle surkastuneen liiketoiminnan johdosta. Aika näyttää.

Laitan vielä tähän loppuun tuon alkuperäislinkin: http://villapainajainen.blogspot.com/