Posts Tagged ‘ympäristötutkimus’

Ympäristötutkimuspäivän antia

huhtikuu 18, 2011

Reilu viikko sitten järjestettiin Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen ja –opetuksen yksikkö HENVI:n ympäristötutkimuspäivät, jonne kokoontui liuta kotimaisia ja kansainvälisiä tutkijoita ja yritysmaailman edustajia. Kyseessä on paripäiväinen seminaari ihan suhteellisen nimekkäine puhujineen (Tarja Halonen hoiti alustuksen – allekirjoittanut tosin missasi tämän). Valitettavasti en kuitenkaan päässyt osallistumaan kuin seminaarin ensimmäiseen päivään; onneksi tämä ensimmäinen päivä oli kuitenkin omia intressejäni silmällä pitäen näistä mielenkiintoisempi.

Yleisesti ottaen seminaari ei valtavasti tarjonnut mitään uutta tai yllättävää. Etenkin valtiovallan ja yritysten edustaja toistelivat samoja mantroja, joita on saanut lukea oppikirjoista jo ainakin vuosikymmenen verran: ekotehokkuus ja ympäristöystävälliset hankkeet voivat tuoda mukanaan oikein toteutettuna myös kustannussäästöjä tai jopa kilpailuetua – mikä uutinen! Ja totta kai Suomessa yhä useammat yritykset ottavat myös ympäristön huomioon liiketoimintaa harjoittaessaan, ja valtion tasollakin ympäristöasioista on oikeastaan jo saatu niskalenkki. Erityisen positiivisen kuvan asioiden kehityksestä tarjosivat Cleantech Finlandin hallituksen puheenjohtaja Tapani Järvinen (Outotecin entinen toimitusjohtaja), ja ympäristöministeriön ympäristökansleri Jaakko Ojala.

Järvinen hehkutti kotimaista cleantech-alaa, ja varmasti osittain syystäkin. Myös oma käsitykseni on, että Suomessa alalla olisi osaamista riittämiin, mutta härmäläiseen tyyliin sitä ei osata myydä (ei siis ymmärretä, kuinka nämä teknologiat/ratkaisut hyödyttäisivät potentiaalisia asiakkaita mahdollisimman paljon, ja mistä nämä asiakkaat löytyvät). Ojala sen sijaan esitteli kaavioita Suomen pysymisestä Kioton tavoitteissa kasvihuonekaasupäästöjen suhteen. Näistä hyppäsi silmille erityisesti aikajana, jossa kuvattiin Kioton päästötavoitteita ja Suomen päästöjä; nykyisin Suomi on jonkin verran tavoitteiden edellä.

Mielenkiintoisesti, ja vähemmän yllättävästi, Suomen kasvihuonekaasupäästöjen kehityskäyrä mukailee aikajanalla talouden kehitystä – nykyiseen tilanteeseen johtanut jyrkkä lasku kasvihuonekaasupäästöissä alkoi 2007/2008, sopivasti talouskriisin alkuvaiheessa (esitys löytyy täältä). Nostin tämän pointin esille kommentointivaiheessa, mutta kommenttini ohitettiin suurin piirtein olankohautuksella vedoten kasvihuonekaasupäästöihin vaikuttavien syiden moninaisuuteen ja monimuotoisuuteen (kuten, että kylmät talvet nostavat päästöjä – silti päästöt ovat laskeneet viimeisten kahden poikkeuksellisen kylmän talven aikana). Voisin vielä mainita, että esimerkiksi Peter Victor on kirjoittanut taloudellisen aktiviteetin määrän ja kasvihuonekaasupäästöjen positiivisesta suhteessa kirjassaan Managing without Growth.

Ei tilaisuus kuitenkaan pelkkää puolin ja toisin selkään taputtelua ollut. Esimerkiksi Itämeren tilasta ja sen pelastamisesta saatiin aikaiseksi varsin mielenkiintoinen, eri näkökulmia läpi käyvä keskustelu professori Markku Ollikaisen, Baltic Sea Action Groupin Ilkka Herlinin, ja HELCOM:in Anne Christine Brusendorffin välillä. Varsin antoisa oli myös WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohwederin kritiikki Tapani Järvisen cleantech-hehkutusta kohtaan. Rohweder ampui systemaattisesti alas merkittävän osan Järvisen väitteistä kovaan dataan perustuneilla argumenteilla, mutta lopuksi kuitenkin totesi suunnan olevan oikea. Päivän lopuksi vielä arvostettu Helsingin yliopiston professori Janne Hukkinen piti erittäin hyvän, lyhyen päivän teemat summaavan puheenvuoron, jonka viestinä oli, että tehtävää riittää edelleen.

Yhteenvetona voisin todeta, että näyttää edelleen olevan niin, että yrityksissä ollaan pääosin, ainakin pintapuolisesti, itsetyytyväisiä asioiden tilaan; tämä johtunee osittain erinäisistä intressiristiriidoista, joiden johdosta yritysten edustajat ylipäätään puhuvat melkoisen ympäripyöreitä eivätkä ainakaan mitään negatiivista omista työnantajistaan. No, eihän se kansalaisten luotto yritysten kommunikointia kohden mitenkään valtaisaa olekaan. Sen sijaan enemmän tai vähemmän riippumattomat kansalaisjärjestöt uskaltavat maalata huomattavasti kriittisemmän, mahdollisesti realistisemman kuvan. Akateemikot taasen pyrkivät kuvaamaan tämänhetkistä tilannetta ja tieteenalasta riippuen mahdollisesti esittämään tapoja ja syitä nykyisten toimintatapojen muuttamiselle. Ei siis mitään uutta auringon alla.